lauantai 19. tammikuuta 2008

Marilyn Manson meikittä!

Marilyn Manson bongattiin pari päivää sitten lentokentältä heitukkansa, mm. elokuvasta "Thirteen" tutun Evan Rachel Woodin kanssa. Mutta tälläpä kertaa Mansonilla ei näyttänyt olevan LAINKAAN meikkiä!! Evan Rachel Wood sen sijaan on lisännyt pakkelikerroksensa paksuutta aina Mansonin tavattuaan ja yrittää ilmeisen kiivaasti muuttua muusikon tunnetumpien exien, burleskitanssija Dita von Teesen ja Rose McGowanin näköispainoksiksi.

Fergiellä on pukeutumisongelmia..

Black eyed PEE`s-Fergiellä on jälleen haarus-ongelmia. Tällä kertaa kuitenkin hieman vähemmän kiusallisia:Fergie unohti nimittäin vetää vetoketjun kiinni housuistaan esiintyessään vast`ikään Uudessa-Seelannissa..Vuonna 2005 Fergie räjäytti lava-häpeän koko potin pissaamalla housuunsa kesken San Diegon keikkaa!

Leelee Sobieski vilauttelee

Ehkä näyttelijätär Leelee Sobieski on kyllästynyt elämään sivussa valokeilasta, ja ajatteli pääsevänsä sinne vilauttelemalla pikkuhousujaan. Hän on esiintynyt mm. elokuvissa Eyes wide shut ja the Wicker man, mutta suurempi tähteys on jäänyt haaveeksi.

Lisää PETAn mainoksia!

Tässä lisää PETAn mainoksia, sillä myös blogin ylläpitäjät pitävät turkiksia tarpeettomina (paitsi tietysti eläimillä:)





perjantai 18. tammikuuta 2008

Petan worst dressed-äänestys!

Eläinoikeusjärjestö Petan nettisivuilla on käynnissä perinteinen äänestys huonoiten pukeutuvasta (turkis-) julkkiksesta! Tulokset julkistetaan helmikuussa. Ehdokkaiksi ovat päässeet mm. turkishullu laulaja Beyoncè, Eva Longoria... ...Jennifer Lopez, laulaja-näyttelijä Jamie Foxx... ...Lindsay Lohan...ja Olsen-sisarukset. Myös turkiksiin itsensä verhoava Britney Spears oli mukana äänestyksessä, kunnes Peta poisti ongelmaisen laulajattaren siitä tämän mielenterveyshäiriöihin ja täten syyntakeettomuuteen vedoten!
Vastapainoksi hieman eläinrakkaita tähtösiä Petan mainoksissa:

Charlize Theron, sekä Pulmuset-tähtönen Christina Applegate...

Lily Allenille keskenmeno

Laulaja-tähtönen Lily Allen on tiedottajansa mukaan saanut keskenmenon. Allenin, 22, ja tämän miesystävän Ed Simonsin ,37, raskaus-uutiset tulivat julkisuuteen joulukuun puolivälissä.

Lihonut Eminem!

Kuten kuvasta näkyy, räppäri Eminem on päässyt lihomaan! Tietojen mukaan Eminem painaa jo sen verran, että hän kiikkuu normaalin ja ylipainon rajamailla. Eminemin painon nousun uskotaan johtuvan stressistä, jota hänelle on tuottanut niin ero ex-vaimo Kim Mathersista, parhaan ystävän ja D12-ryhmän jäsenen ,Proofin, kuolema kuin hänen oman äitinsä "tell-all"-tyyppinen paljastuskirja, jossa tämä väitti Eminemin suureksi osaksi sepittäneen rääsyistä rikkauksiin-elämäntarinansa.

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Onko Britney raskaana?

Briteny Spears ja paparazzi-poikakaveri Adnan Ghalib kuvattiin pari päivää sitten kaupassa ostamassa raskaustestin! Mahtaako kyse olla todellisesta epäilyksestä, vai julkisuus tempusta? Se jää nähtäväksi, kuten sekin, meneekö pari huhujen mukaisesti naimisiin ja kääntyykö Britney muslimiksi. Tähtönen on ehtinyt avioitumaan ja eroamaan jo kahdesti 26-vuotisen elämänsä aikana, joten mahdollinen uusi avioituminen (ja eroaminen) ei varmaan jaksaisi yllättää ketään. Brit ja Ghalib käväisivät joutessaan myös karkkiostoksilla:

Vauvauutisia!

Mm. elokuvista "Kuinka hukata kundi 10 päivässä" ja "EDtv" tutun Matthew McConaugheyn naisystävä, brasilialais malli Camila Alves odottaa parin ensimmäistä lasta. Matthew, joka aikaisemmin on deittaillut mm Penelope Cruzia, nimettiin vuonna 2005 People-lehdessä maailman seksikkäimmäksi elossa olevaksi mieheksi.

tiistai 15. tammikuuta 2008

Katie Holmesin eri puolet

Katie Holmes aikaisin maanantai-aamulla jakamassa nimikirjoituksia..Olisi hauska nähdä, kuinka paljon lakkaa rouva Cruise tukkaansa aamuisin tursottaa, vai onko kyse peruukista.. Reiluuden nimissä myös kuvia viime marraskuulta osoittaaksemme, että Katien letti voi näyttää aidoltakin. Tällöin hän muuten juoksi kunnioitettavasti NYC maratoonin. Oli varmasti kiva ähkiä ja puhkia kameroiden ristitulessa..




maanantai 14. tammikuuta 2008

Golden Globet jaettiin

Melko tuntematon nimi Julie Christie vei parhaan pääosa-näyttelijättären palkinnon tunnetumpien nimien, mm. Angelina Jolien ja Jodie Fosterin, nenän edestä roolistaan elokuvassa "Away from her". Miesnäyttelijöistä kyseisen pääosa-palkinnon sai Daniel Day-Lewis "There will be blood"-rainasta. Cate Blanchett, joka oli ehdolla myös parhaan pääosan esittäjän saajaksi, on pitänyt sen verran kiirettä, että pokkasi parhaan sivuosa-palkinnon elokuvasta "I`m not there". Myös Glenn Close palkittiin palkittiin roolistaan meilläkin pyörivästä draama-sarjasta "Damages". HBO, joka on mm Sopranosin, Kylmän ringin ja Entouragen takana, kilpaili yhtä lukuunottamatta jokaisesta tv-Globen palkinnosta.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Mel C haluaa tatskoistaan eroon!


Spaissari Mel C haluaa News of the Worldin mukaan poistattaa kaikki 10 tatuointiansa, jotka lähteiden mukaan palauttavat hänen mieleensä vanhoja, ikäviä muistoja. Poisto-operaatiot Mel aloittanee heti spaissareiden kiertueen jälkeen. Viime vuonna Mel C jo paljastikin katuvansa tatuointejaan ja kertoi niiden näyttävän hyvältä, kun on timminä ja ruskettunut, mutta kaamealta lihoamisen jälkeen..

Huonosti pukeutuvia

Ex-Bond-tyttö Eva Green pääsi herra Blackwellin huonoiten pukeutuvien listalle. Itse jokseenkin pidän hänen tyylistään, vaikka ehkä tämä punanen puku olisi voinut pukea häntä paremminkin:

Myös Lindsay Lohan pääsi listalle:
Kuin myös Victoria Beckham, jolta on, muuten,(heh heh) julkaistu myös kovaa kritiikkiä kerännyt tyyliopas "That extra half an inch"

Lisää skientologi-väitteitä


Aiemmin tässä blogissa kerrottiin Andrew Mortonin ilmestyvästä paljastuskirjasta "Tom Cruise:An Unauthorized Biography"..Sen lisäksi, että kirja väittää tytär Surin olevan hedelmöitetty edesmenneen L.Ron Hubbardin spermalla, se tarjoaa myös mielenkiintoisia väitteitä Katie Holmesista:Mortonin mukaan Holmes joutui ennen avioitumistaan Cruisen kanssa allekirjoittamaan sopimuksen, jossa hän luovuttaa skientologeille täyden kontrollin elämäänsä. Tämä tarkoittaa mm. kääntymistä kaikissa hoidoissa skientologien puoleen, ja ettei hän milloinkaan saa käyttää psykiatrisia hoitoja tai lääkkeitä. Kirjan mukaan Holmesille on myös järjestetty avioehto, joka oikeuttaa hänet saamaan Cruiselta 3 miljoonaa dollaria jokaista heidän avioliittovuottaan kohden.

Britney ostoksilla häämekossaan


Britney bongattiin tuoreen paparazzi-kaverinsa kanssa poistumassa Mersu-kaupasta. Kuuleman mukaan "kaverukset" olivat katselemassa autoa miekkoselle..kumpi mahtaa joutua maksajan rooliin?! Aikoinaan Britnynhän kerrottiin hukuttaneen ex-siippa Kevin Federlinen ylellisiin lahjoihin. Hassua tämänkertaisessa ostosreissussa oli kuitenkin tähtösen mekko, joka oli täsmälleen sama kuin se, jossa hän asteli alttarille Federlinen kanssa! Onkohan kyseessä juuri SE mekko..