sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Mallin arkea

Charlize Theron kertoo kieltäytyneensä laihduttamasta malli-uransa aikoihin. Theron aloitti mallin työt ollessaan 16 ja kertoi joutuneensa jatkuvan hiillostuksen kohteeksi painonsa vuoksi. Theron kertoi kuulleensa jatkuvasti, että hänestä tulisi "supermalli" jos hän vain laihduttaisi muutaman kilon, mutta kertoi jo tuolloin tähdänneensä tanssijan uraan ja ajatelleensa mallin työn olevan vain keino maksaa itsensä tälle tielle. Polvivamma kuitenkin esti haaveiden toteutumisen ja loppu on historiaa!

0 kommenttia: