Katherine Heigl avasi sanallisen arkkunsa Vanity Fair-lehden haastattelussa, ja kertoi ettei pitä laisinkaan elokuvastaan Paksuna (Knocked Up), ja että hänen mielestään se oli seksistinen. Heigl sanoo, että elokuvassa miehet vaikuttavat mukavilta ja rakastettavilta, kun taas naiset kireiltä ja humorintajuttomilta. Hän valitti myöskin Greyn anatomia-sarjan (jossa hän esittää Izzie Stevenssiä) uusista juonikuvioista, jotka eivät ole häneet makuunsa. Katherine on yksi minun lenpinäyttelijöistäni, mutta hän saisi oikeasti pitää suunsa kiinni! Ennen Paksuna-leffaa hän tienasi n. 300 000 per leffa, ja nyt ko. elokuvan menestyksen saattelemana n. 6 miljoonaa per leffa. Se on aika suuri muutos... Ja mitä Greyn anatomiaan tulee, juonen suunnittelu on käsikirjoittajien tehtävä, ei näyttelijöiden. Eikä tuottajat ja ohjaajat varmasti halua palkata kitiseviä näyttelijöitä, jotka haukkuvat heidän tuotoksiaan. 
perjantai 7. joulukuuta 2007
Katherine Heigl ei pitänyt Paksuna-elokuvasta
Lähettänyt Tamara klo 17.58 0 kommenttia
Tunnisteet: Katherine Heigl, Knocked Up, paksuna
maanantai 3. joulukuuta 2007
Myös Victoria Hill ehdolla Ihmenaiseksi.
On se kummaa, että vaikka leffan pitäisi tulla jo noin vuoden päästä ensi-iltaan, kellään ei ole varmaa tietoa siitä kuka esittää ketäkin. Myös Victoria Hillin on sanottu esittävän Ihmenaista Justice League elokuvassa, vaikkakin Megan Galen nimi on tullut useammin esille. Minusta Victoria olisi parempi valinta!

Lähettänyt Tamara klo 16.52 0 kommenttia
Tunnisteet: Justice League of America, Victoria Hill, wonder woman
Megan Gale on Wonder Woman

Australialainen malli Megan Gale on alustavien tietojen mukaan valittu esittämään Wonder Womania (Ihmenainen) tulevassa Justice League of America- elokuvassa. Justice League on ainakin jossain Suomennettu nimellä Oikeuden puolustajat, ja on DC comicin luomus (niinkuin myös Wonder Woman). Itse pidän todella paljon Supersankari tarinoista ja sarjakuvista, joten odotin todella paljon näyttelijä valinnalta. Ja petyin pahasti. Ihmenaisen pitäisi olla todella kaunis, antoihan Afrodite hänelle kauneuden lahjan, ja Megan Gale ei kyllä siihen yllä, vaikka ihan nätti onkin. Lisää tietoa Ihmenaisesta löydät täältä ja Justice leaguesta täältä.
Lähettänyt Tamara klo 16.31 0 kommenttia
Tunnisteet: Justice League of America, wonder woman
lauantai 1. joulukuuta 2007
Jennifer Love Hewitt hermostui
Vähän aikaa sitten internettiin levisi bikini kuvat, jossa Jennifer Love Hewitt viettää aikaa rannalla ja näyttää normaalilta. Nyt Jennifer on lähettänyt myspace sivuilleen viestin, jossa hän syyttää toimittajia siitä, että he ovat sanoneet häntä kuvien perusteella lihavaksi, vaikkei hän selvästi sitä ole. Jennifer sanoo blogissaan, ettei voi ymmärtää, minkä vuoksi ihmiset ihannoivat laihuutta ja että hän on täysin tyytyväinen itseensä. Olen samaa mieltä Jenniferin kanssa siitä, että liiallinen laihuus ei ole kaunista, mutta en voi ymmärtää miksi hän väittää olevansa kokoa 2 (Suomessa kokoa 32-34), koska jokainen kuvan nähnyt huomaa ettei hän sitä ole (ehkä kokoa 38). Tämä valehtelu vie aikalailla pohjan Jenniferin muodokkaat naiset kunniaan- kamppanjalta. Hänen bloginsa löydät täältä.
Lähettänyt Tamara klo 11.54 0 kommenttia
Tunnisteet: Jennifer Love Hewitt
Mitä tapahtui Victoria Beckhamin rinnoille?
Vielä muutama kuukausi sitten Victoria Beckhamin rinnat näyttivät täytetyiltä ilmapalloilta, jotka puhkeavat kohta, mutta nyt ne yhtä äkkiä näyttävätkin normaalilta. Victorian tiedottoja sanoi muutoksen johtuvat rintaliiveistä, mutta itse olen ainakin vakaasti sitä mieltä, että kyllä veitsi on taitanut olla muutoksen takana.
Lähettänyt Tamara klo 11.43 0 kommenttia
Tunnisteet: Victoria Beckham
George Clooney puolustaa käsikirjoittajien lakkoa
Näyttelijä, tuottaja ja ohjaaja George Clooney puolustaa käsikirjoittajien lakkoa ja on lahjoittanut 17 000 dollaria jaettavaksi niille näyttelijöille, jotka muuten joutuisivat taloudelliseen ahdinkoon lakon takia. Lakon osapuolet ovat vielä kaukana toisistaan vaatimuksien suhteen, joten ei ole varmaa kuinka kauan lakko tulee kestämään, ja monet näyttelijät pienissä rooleissa kärsivät siitä eniten. Clooney kannustaa myös muita hyväosaisia kollegoitaan lahjoittamaan rahaa näille näyttelijöille.
Lähettänyt Tamara klo 8.40 0 kommenttia
Tunnisteet: george clooney, käsikirjoittajien lakko
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



