lauantai 9. helmikuuta 2008

Posh Project Runwayssa

Yleensä vaatetetulta kivipaadelta näyttävä Victoria Beckham on esiintynyt USA:n "Project Runway":ssa vierailevana tuomarina.Posh tuomaroimassa vaatteita?! Posh, joka kaikkien muiden muotiin liittyvien "kunnianosoitusten" ohella pääsi Mr. Blackwellin listan HUONOITEN PUKEUTUVIMMAKSI NAISEKSI! (Poshilla on toki ongelmia myös meikkaamisen kanssa)Näköjään viihdemaailmassa riittää pelkkä kiinnostus muotiin-todellista tyylitajua ei tarvita edes oman malliston luomiseen:uuvuttavan monen muun tähtösen lisäksi myös Posh on aikeissa luoda oman vaatemerkkinsä..Siippa Davidin taannoiset mainoskuvat Armanille ovat taasen saaneet kyseisten pökien myynnin hipomaan taivaita.

Morgan Freemanin rankka tie tähtiin

Tie tähtinäyttelijäksi on karu. Morgan Freeman kertoi vastikään tunteneensa itsensä ennen läpimurtoaan prostituoiduksi! Freeman kertoi aikoinaan monen muun kärsivän näyttelijän tavoin työskennelleensä vain rahasta. 70-luvulla opettavaisessa lastenohjelmassa uransa aloittanut Freeman kertoi noihin aikoihin olleensa niin masentunut "huoraamisestaan", että ryhtyi juomaan. Seniori kuitenkin kertoi itsekurinsa aina olleen melkoinen ja ymmärrettyään olevansa ongelmissa alkoholin kanssa, hän lopetti juomisen "cold turkey". Freeman sanoo edelleen rakkautensa ammattiinsa olevan hänen motivaationsa esiintyä-tähti kertoo, ettei hänen koskaan tarvitse enää huolehtia raha-asioista, vaikka jättäisi näyttelemisen jo nyt, mutta jatkavansa silkasta työn ilosta. Freeman, joka tunnetaan myös Clint Eastwoodin läheisenä ystävänä, on voittanut miessivuosa-Oscarin elokuvasta "Million Dollar Baby".

Ledgerin muistotilaisuus 9.2. Pethissä

Heath Ledgerin muistotilaisuus järjestettiin Pethissä, Australiassa (tänään) lauantaina, 9.2. Kuvassa Michelle Williams ja Ledgerin sisko Kate saapumassa muistotilaisuuteen: Tässä paikallisessa collegessa esillä ollut aito muistotilaisuuden ohjelma:Ledgerin suvun kiviä Karrakattan haustausmaalla Pethissä:

Ashton Kutcher 30v!

Punk`d:sta ja kaiken maailman kreisikomedioista tuttu Ashton Kutcher täytti toissapäivänä kunnioitettavat 30 vuotta. Demi Moore voi siis huoahtaa-siippa alkaa vihdoin olemaan miehen iässä, ja tätä kunnioittaakseen Moore olikin ilmeisesti kutsunut tämän pippaloihin kaikki OMAT kaverinsa. Juhlioiden keski-ikä kohosi 40 paremmalle puolelle, vaikka Punk`dia katsoessa voisi ajatella Kutcherin ennemminkin viihtyvän 15-vuotiaassa seurassa..Vieraiden joukossa oli mm. Salma Hayek, Madonna, Lucy Liu, Mooren ex Bruce Willis (joka Demin jälkeen on viihtynyt erittäin nuoressa naisseurassa), Liv Tyler, Kate Hudson ja Roberto Cavalli. On silti hellyyttävää, kuinka Moorea 16v nuorempi Kutcher jaksaa taluttaa vaimoaan niin suojelevaisin elein.

Tom Cruisen ex CHER muistelee

Cher on avautunut Entertainment Tonight-viihdeohjelmassa suhteestaan Tom Cruiseen! Cher kertoi: "Siitä on kauan, kauan aikaa, eikä kumpikaan meistä koskaan puhunut siitä-en tiedä miksi. Kun olimme yhdessä, hän oli niin yksityinen ihminen. Hän on ollut viime aikoihin saakka. Hän ei maininnut sitä enkä minä maininnut sitä. Rakastin häntä, hän oli uskomaton. Nyt minun on vaikea katsoa tätä ihmistä ja näitä juttuja. Kuinka monta kertaa voin katsoa häntä hyppimässä ylös-alas Oprahin sohvalla?". Cher sijoitti salatun suhteen suurinpiirtein vuoden 83 paikkeille. Ex Cherillä ja vaimo Katie Holmesilla on vaivainen 32 vuoden ikäero. Tomppa tykkää kaikenlaisista naisista!

Pete Doherty on ihan pulassa..

Kate Mossin ex, paremmin juhlimisestaan kuin musiikistaan tunnettu Pete Doherty on pulassa..Pete suostui vastikään esiintymään 100 punnalla faninsa syntymäpäiväpippaloissa ja nyt rokkari ei saa hetken rauhaa työtarjouksilta! Lähteen mukaan synttärisankarin isä lähestyi Dohertya kertoen tyttärensä fanittavan tätä ja tästä lämmenneenä Doherty suostui miekkosen tarjoamaa saturaista vastaan esiintymään kemuilla. Kutsuja alkoi tulvia isukin avauduttua paikalliselle lehdelle. Doherty on juttujen mukaan aiemmin esiintynyt jopa 10 punnalla (!) rahoittaakseen kalliin huumeriippuvuutensa..Vertailun vuoksi Paris ja Nicky Hiltonin kerrotaan laskuttavan pelkästä naamansa näyttämisestä kesteillä 500.000 dollaria, Pamela Andersonille vastaavan luvun kerrotaan olevan jopa 300.000 dollarin kieppeillä ja Rolling Stones laskuttaa 40 minuutin priva-esiintymisestä vaivaiset 13 miljoonaa dollaria (kyllä meikäläistäkin hymyilyttäisi). Voimme siis sanoa Dohertyn olevan varsin kohtuullinen..

torstai 7. helmikuuta 2008

Arvaa kuka..

Arvaa kuka on tämä ryppyvoiteita markkinoiva tähtönen?
Vastaus:

Michelle Williams saapui Australiaan.



Michelle Williams on saapunut kaksivuotiaan tyttärensä kanssa Pethiin, Australiaan keskiviikkona osallistuakseen Heath Ledgerin hautajaisiin. Surun murtama Williams oli koneesta astuessaan pukeutunut mustaan mekkoon ja suuriin aurinkolaseihin. Hän kertoi jokin aika sitten julkaistussa lausunnossaan sydämensä olevan murtunut, mikä näkyy selvästi tähden olemuksesta. Williams matkasi lentokentältä suoraan Ledgerin äidin kotiin, jonne alkoi tämän saavuttua hiljalleen virrata perheen läheisiä ottamaan osaa. Tammikuun 22. päivänä kuolleen Ledgerin hautajaiset oletetaan pidettävän sunnuntaina. Ledgerin kuolinsyyksi on varmistunut akuutti myrkytystila, joka johtui kuuden eri lääkkeen samanaikaisesta nauttimisesta. Lääkkeet vaikuttivat kipuihin, unettomuuteen ja ahdistukseen.

Mariah Carey on Diiva!!

Naurettava diiva Mariah Carey sai kiukku-itku-huuto-kohtauksen tähdittämänsä "Tennessee"-elokuvan kuvauksissa! Diivan olisi tarkoitus näytellä elokuvassa Krystal-nimistä tarjoilijatarta, mutta tähteä ei kuvausryhmän mukaan miellyttänyt roolin edellyttämä ulkonäön muutos-eli sellainen, jonka esim. Nicole Kidman kävi läpi muuttuessaan joka päivä "Tunnit"-elokuviin Virginia Woolfiksi..Mariah ei ole Nicole ja kuultuaan joutuvansa käyttämään tekonenää, tuuheampia kulmakarvoja ja tyhmää hiustyyliä (!!), diivojen kuningatar ryhtyi kiukuttelemaan ja kuuleman mukaan lähes irtisanutui koko elokuvasta! Ehkä olisi kuitenkin parempi, jos koko raina jätettäisiin tekemättä-kuka voisi unohtaa diivan edellisen elokuvan, vuosisadan kurapommin "Glitterin" ja kuka haluaisi altistua moiselle piinalle uudestaan?

Kirsten Dunst vieroituksessa!

Kirsten Dunst on kirjautunut Utahissa sijaitsevalle Cirque Lodge-klinikalle "tuntemattomista syistä". Perhetuttu kuitenkin juoruilee Kirstenin kaivanneen "kipeästi apua. Hän vaikutti olevan humalassa sisälle kirjautuessaankin.." Lähteen mukaan Dunstilla oli tunteet pinnassa ja puhkesi toistuvasti kyyneliin. Raportoimme aiemmin Dunstin kummasta käytöksestä Sundance-festivaaleilla-lähteen mukaan juuri tämä oli eräs niistä tekijöistä, joka sai Dunstin ymmärtämään itsekin ongelmansa vakavuuden..Toivottavasti Kirsten saa itsensä kuntoon ja palaa valkokankaille, joilla hän on luonnollinen lahjakkuus.

Tähtisumua Guccin pippaloissa!

Tähdet tunkivat eilen joukolla New Yorkiin Guccin ja Unicefin yhteispippaloihin. Paikalla patsastelivat saman naamat, kuin oikeastaan kaikissa muissakin muotiin liittyvissä kissanristiäisissä. Mm. Gwen Stefani miehensä Gavin Rossdalen kanssa ravaa aivan joka kestit läpi-Gwenin täytyy jokaisessa haastattelussa muistuttaa meitä muodin merkityksestä hänen elämäänsä ja hän hieman jäähtyneen laulu-uransa ohella takookin tuohta taloon omalla "L.A.M.B"-mallistollaan. J.Lo on toinen ristiäisten vakiokasvoista. Tällä kertaa inhottava tähtönen oli kuitenkin ottanut kosketuksen sisäiseen minäänsä meikkipöydän ääressä ja puunannut itsensä sen mukaisesti Cruella de Viliksi! TomKat on myös tuttu näky suihkuseura-tapahtumissa, mutta koreografiko kaksikon julkinäyttäytymiset on suunnitellut vai miksi TomKat seisoo aivan joka kuvassa samassa asennossa?!Katsokaapa vain! Drew Barrymore ja tuore miesystävä Justin Long (huom. aiempi kirjoitus) näyttävät onnellisilta yhdessä ja Drew kauniilta, kuten aina. Salma Hayek on karistanut melkoisen määrän raskauskiloja ja mahtunee pian aitoon Gucciinkin! Hintalappuja tähtösen ei ainakaan vaateostoksilla täydy tiirailla-hittisarja Ugly Bettyä tuottava Hayek ja tyttären isä sekä kihlattu, ranskalainen liikemies Francois Pinault on listattu Hollywoodin rikkaimmaksi pariksi! Mahtoikohan Madonna, muuten, pestä lettinsä mainostamallaan Sunsilkilla kotoa lähtiessään? Epäilemme, ettei Maddy koskisi kyseiseen aineeseen pitkällä tikullakaan..

Britney jälleen ulos tarkkailusta!

Britney Spears on juuri päässyt kotiin UCLA:n psykiatriselta osastolta. Lääkärien mukaan Brit ei osoittanut sellaista uhkaa niin itseään kuin muitakaan ihmisiä kohtaan, että häntä olisi vasten tahtoaan voitu yhä pitää osastolla. Jäämme kauhulla odottamaan Britin seuraavaa romahdusta, joka epäilemättä odottaa nurkan takana, ellei hän ymmärrä omaa etuaan ja tee katoamistemppua joksikin aikaa jonnekin, jossa ei ole jatkuvasti sirkuksen keskipisteenä!Britneystä puheen ollen, aiemmassa kirjoituksessa mainitsemamme Rolling Stone-lehden tuoreen Britney-numeron mukaan Britneyn (maailman huonoin) äiti Lynne antoi tyttärelleen luvan ottaa SILIKONIT laulajattaren ollessa vasta TEINI-IÄSSÄ! Artikkeli jatkaa Britin pian kuitenkin katuneen operaatiota, koska sen jälkeen neidin rinnat jatkoivat yhä luonnollista kasvuaan tämän nuoren iän vuoksi. Aikoinaanhan Britneyn uumoiltiin ottaneen silikonit tähtösen epäilyttävän pulleiden purjeiden vuoksi, mutta tämä kiisti epäilyt..Lähde kertoi lehdelle Britneyn rintojen paisuneen operaation ja luonnollisten syiden yhteisvaikutuksesta niin paljon, että tämän oli poistettava implantit ja tekikin niin, mutta piti leikkauksen salassa. Nykyään Brit on siis täysin luonnollinen ja täysin loman tarpeessa!

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Spears vs. Lutfi

Unfitneyn vanhemmat saivat viime perjantaina hankittua manageri Osama Lutfille lähestymiskiellon! Hakemuksessa Spearsin epäonnistunut Lynne-äiti väitti Lutfin mm. huumanneen tyttärensä piilottelemalla pillereitä tämän syömisiin..Lynne väittää Lutfin myös katkaisseen Britin puhelinlinjat-Isä Jamien mukaan Lutfi myös varasti Britiltä. Isä ja äiti ovat näemmä lyöttäytyneet tyttärensä tueksi, mutta muuten vanhempien välit ovat viilenneet mm. sen takia, ettei Jamie ole jakanut Lynnen innostusta tyttären omaisuudella hankittuun hienostolais-elämäntapaan ja jäi myös aikoinaan asumaan perheen vanhaan, vaatimattomaan taloon Lynnen muuttaessa Britin menestyksen kustantamana uuteen palatsiin.



Osama haluaa lirkutella!

Odotettu on tapahtumassa-eräs Britney Spearsin hämäräperäisistä miesseuralaisista ja se, jonka Unfitneyn vanhemmat haluavat pitää kaukana tytärestään, Osama Lutfi, on kauppaamassa "kerron kaiken"-haastattelua medialle. Vaivaisesta haastattelusta ropsahtaa sievoiset summat käärmeen pankkitilille-lähde kertoo Lutfin aktiivisesti hakeneen yhteyttä viihdeuutis-ohjelmiin kilpailuttaen näitä rahakkaimman diilin toivossa..Tällä välin musa-raamattu "Rolling Stone":n tuore, Britneyn kasvojen koristama numero on ilmestynyt lehtihyllyihin.Itse artikkelissa ihmetellään, kuinka Britney "menetti kaiken". Spears on muutaman kerran aiemminkin esiintynyt samaisen lehden kannessa-melko vähissä vaatteissa.

tiistai 5. helmikuuta 2008

Billy tahtoo Barackin!

Kuka muistaa Billy Campbellin takavuosien hittisarja Merlose Placesta? Billy rakasti Alisonia (Courtney Thorne-Smith) ja Alison Billyä..Billyä näytteli aikoinaan Andrew Shue-niminen heppu, jonka ura karahti kalliolle hittisarjan päätyttyä, mutta nyt Shue on päättänyt käyttää 15v takaista kuuluisuuttaan edistääkseen hyvää asiaa eli Barack Obaman vaalikampanjaa!! Nyt 40-vuotiasta Shue:ta haastateltiin yhdysvaltalaisella MSNBC-kanavalla super-tiistain tiimoilta. Andrew on mm. "Pyhimys"-elokuvaa Val Kilmerin kanssa tähdittäneen Elisabeth Shuen pikkuveli ja liittyi ehdokkaansa julkistaessaan "nimekkääseen" poliittisten julkkisten joukkoon mm. Chuck Norrisin (Huckabee) seuraksi..

Jack Nicholson rakastaa naisia..

Charmikas näyttelijä Jack Nicholson on vielä 70-vuotiaanakin naisten mieleen! Tähden käsivarressa on nähty jos jonkinmoista naista, esim. muutamia vuosia takaperin Hollywood-haaksirikko Lara Flynn Boyle, jonka Nicholson kuitenkin ennen pitkää karisteli kintereiltään. Nicholson, joka väittää maanneensa yli 2000 naisen kanssa(!!), on paljastanut käyttävänsä Viagraa, MUTTA vain ollessaan vällyjen välissä useamman naisen kanssa! Näyttelijä kertoo deittailevansa vuosittain naisia "laidasta laitaan" ja on vitsaillut elämänsä olleen yksi suuri seksifantasia! Jack, joka elää yhä elämänsä kulta-aikaa, suunnittelee elämäkerran raapustamista, mutta pelkää sen olevan liian kuluttavaa. Joka tapauksessa kirjasta tulisi epäilemättä hitti, sillä mehevän yksityiselämän ohella kateutta herättävä ura, jonka varrelle on mahtunut työskentelyä elokuva-alan ehdottomien huippujen-aina Kubrickista Scorseseen-kanssa hakee Hollywoodissa, siinä onnistumatta, vertaistaan.

Kurylenko haluaa välttämättä nakuilla!

Ukrainalainen TOSI vakavasti otettava "näyttelijätär" ja tuore Bond-tyttö Olga Kurylenko haluaa riisua vaatteensa uudessa Bondissa "Quantum of Solace". Olga on näyttäytynyt alastomana jo vuonna 2005 ENSIMMÄISESSÄ elokuvaroolissaan ja sen jälkeen ehtinyt paljastella myös elokuvassa "The Hitman". Kyllä Olgakin ymmärtää, mikä on hänen paras avunsa Hollywoodissa ja se ei ainakaan ole näyttelemisen taito. Toivokaamme Olgalle kaikkea hyvää pyrkimyksissään saada nakuilla Bondissa--ensi-illan jälkeen, kuuluisuutensa aallonharjalla porskuttaessaan Kurylenko epäilemättä nähdään myös Playboyn kannessa-jäämme seuraamaan suorastaan valtavalla mielenkiinnolla.

Jennifer Anistonin suru

Friends-tähti Jennifer Aniston ei lähteiden mukaan vieläkään vaikuta päässeen elämänsä rakkauden, Brad Pittin, yli. Lähde kertoi Anistonin olevan poissa tolaltaan miehensä vieneen Angelina Jolien raskaus-uutisten vuoksi. Lähde jatkaa kertoen Anistonin pitävän yllä julki-kuorta, mutta tosiasiassa olevan hyvin järkyttynyt--Anistonille vauvauutiset tarjosivat lähteen mukaan taas lisätodisteen siitä, kuinka Pitt on (toisin kuin Aniston) päässyt parin eron yli ja jatkanut elämäänsä. Anistonin tuskaa lisää se, että tämä on yhä 38-vuotiaana lapseton ja kaipaa lapsia kipeästi. Tähti katuukin, ettei tehnyt Pittille lapsia (lapsi pelastaa?). Lähde kertoo eron Pittistä 5 vuoden avioliiton jälkeen olleen Jenin elämän vaikein koettelemus..eikä ainoastaan Jenille vaan myös tätä palvoville Pittin vanhemmille, jotka eivät lähteiden mukaan juuri pidä Angelinasta. Joka tapauksessa "Mr. and Mrs. Smith"-elokuvan kuvauksissa ihastuneet Brad ja Angie ovat edelleen hyvin rakastuneen oloisia.