Twiligt-saaga on yksi lempi kirjasarjoistani, ja olen kahden vaiheilla uskallanko mennä katsomaan siitä tehdyn elokuvan, kun se joskus joulukuussa tulee Suomen ensi-iltaan. Kirjoihin perustuvat elokuvat ovat aina hankalia, varsinkin kun ne ovat valmiiksi tunettuja ja ihmiset ovat muodostaneet vahvat mielipiteet päähenkilöiden ulkonäöstä. Useimmat kirjaelokuvat eivät onnistu yhtä hyvin kuin Harry Potter ja Taru Sormusten Herrasta.
Suurin ongelma elokuvassa lienee se, että se sisältää vampyyreja. Niiden saaminen edes vähän uskottavan näköisiksi on hankalaa ja useimmiten epäonnistuu (esim. Anne Ricen Kadotettujen kunigatar, joka oli vain huvittava). Kirjan alussa Bella (päähenkilö) kuvaa Culleneita (kirjan vampyyri perhe) kauneimmiksi "ihmisiksi", joita on koskaan nähnyt. Se aiheuttaa pienen ongelman niille, jotka päättävät hahmojen esittämisestä, sillä mistä löytää niin täydellisiä näyttelijöitä, että heitä voisi kuvata maailman kauneimmiksi. Jos kirjassa olisi vain kerran ilmaistu, että Cullenit ovat erittäin kauniita, olisi hahmojen esittäjien etsiminen ollut hitusen helpompaa, eikä näyttelijöiden olisi tarvinnut olla niin täydellisiä, mutta kun sitä tuodaan esille kirjassa (eikä vain ensimmäisessä) koko ajan.
Toinen huolenaiheeni on se, että entä jos sittenkin pidän elokuvasta, ja haluaisin, että se saisi jatkoa, sillä kirjat muodostavat selvän jatkumon. Kirjasarjassa on siis neljä kirjaa, joista kolme on ilmestynyt suomeksi nimillä Twilight=Epäilys, New Moon=Houkutus ja Eclipse=Epäilys. Sarjan viimeinen osa Breaking Dawn , jonka pitäisi ilmestyä suomeksi ensi vuonna, aiheutti kovaa polemiikkia Jenkeissä (juonipaljastusten takia en kerro miksi), ja sen saaminen elokuvaksi sellaisenaan vaikuttaa aika epätodennäköiseltä. Ja jos elokuvaa muutetaan paljon siitä millainen se oli kirjana, se epäonnistuu varmasti.
Bella Swan (Kristen Stewart): Mielestäni ihan ok valinta, mutta koska esittää ihan tavista ei näyttelijää ollut edes niin hankalaa valita.
Jacob Black (Taylor Lautner): Olin pettynyt, ettei ohjaaja löytänyt rooliin aitoa alkuperäisamerikkalaista näyttelijää, vaan tyypin joka vähän näyttää siltä. Myöhemmin näyttelijä kyllä sanoi, että oli tutkinut sukupuutaan ja löytänyt sieltä esi-isiä Ottawa ja Potawatomi heimoista. Mutta jos tarpeeksi pitkälle kaivaa, niin varmasti löytää aika monen amerikkalaisen sukupuusta.
Edward Cullen (Robert Pattison): Tullut aikaisemmin tutuksi Cedric Diggorynä Harry Potter ja liekehtivä pikari-elokuvasta. Tämä roolitus aiheuttaa minulle eniten ongelmia. Elovan promokuvissa Pattison näyttää enemmän narkkarilta kuin komealta vampyyriltä.
Rosalie Hale (Nikki Reed): Näyttääkö edes vähäsen mailman kauneimmalta naiselta. Mielestani ei todellakaan.
Carlise Cullen (Peter Facinelli): Taas yksi narkkarilta näyttävä tapaus. Harmittavaa, sillä näyttelijä on oikeasti hyvän näköinen (siis kaiken tuon meikin alla) .
Emmett Cullen (Kellan Lutz)
Muita rooleja, joiden näyttelijöihin olen ihan tyytyväinen (kaikki alla olevat esittävät vampyyrejä):
Jasper Hale (Jackson Rathbone)
Alice Cullen (Ashley Greene )
Esme Cullen (Elizabeth Reaser)
James (Cam Gigandet)
Victoria (Rachelle Lefevre)
Laurent (Edi Gathegi) 












(Yllä olevat kuvat ovat Christina Aguileran hajuvesi mainoksia)


Jotenkin nämä teinitähdet tuntuvat uskovan, että kun he ottavat itsestään enemmän tai vähemmän paljastavia kuvia kamerakännykällään ja sitten lähettävät ne eteenpäin poikaystävilleen, kavereilleen etc. kuvat eivät tulisi julki. Aina ne kuitenkin jostain putkahvat. Puolustukseksi voi tosin sanoa, että myös vanhemmat tähtöset syyllistyvät samaan.


Tietysti on mahdollista, että kuvat eivät levinnneetkään aivan vahingossa. Kuka esim. tiesi paljon mitään Miley Cyruksesta ennen kuin hänestä levisi paljastavia kuvia nettiin. Samaa voi sanoa myös Vanessa Hudgenssista. En voi kylläkään mitenkään ymmärtää miksi ihmeessä joku haluaisi tulla kuuluisaksi kyseisellä tavalla. Cyruksesta en tänne aio laittaa ollenkaan ko. kuvia, koska hän on kuitenkin vasta 15v, mutta Hudgens ja Bailon ovat täysi-ikäisiä ja vapaata riistaa:)




(Yllä kuva Mickey Rourkesta kauneusleikkausten jälkeen ja alla ennen niitä. Ero on aika järkyttävä)


Tiedän, että halloween meni jo ohi, mutta en millään voi olla laittamatta kuvia Heidi Klumin asuista vuosien varrelta. Tänä vuonna Heidi pukeutui Hindu Jumalar Kaliksi, joka sai Hindu yhteisössä aikaan kiivaita vastalauseita. Uskonnolliset hahmot eivät välttämättä ole kovinkaan sopivia halloween asuja...
Heidi Klum, joka tunnetaan mm. Muodin huipulle (Project runway) sarjan juontajana ja Victoria's Secret mallina, ja hänen laulaja miehensä Seal ovat järjestäneet jo yhdeksänä vuonna peräkkäin isot Halloween bileet. Bileet ovat olleet erittäin suositut ja muut julkkikset janoavat kutsuja niihin, joten luvassa on varmasti vastaisuudessakin parin järjestämiä halloween bileitä, varsinkin kun ottaa huomioon Heidin selvän innostuksen juhlaa kohtaan.
Osassa mukana olevista kuvista Heidi Klumin kanssa on hänen miehensä Seal. Punainen asu on vuodelta 2004, vampyyri vuodelta 2005, omena vuodelta 2006, kissa vuodelta 2007, ja Kali edellämainitusti tältä vuodelta. 

